Arkirutiinit

Vaikka elämänmeno Repolanmäessä onkin verrattain leppoisaa ja asiat sujuvat enemmän omalla painollaan kuin tiukasti aikataulutettuina, on meillä kuitenkin omat rutiinimme, joista pidetään kiinni. Meillä ei tingitä tallialueen kunnosta eikä hevostemme hyvinvoinnista, vaan yhdessä tallin poppoo pitää yllä siistiä ja turvallista ympäristöä, jossa kaikkien on mukava olla.

Päivittäisiin rutiineihin, joihin voit tutustua tarkemmin alempana, kuuluvat luonnollisesti hevosten ruokinta, liikutus ja hoito sekä karsinoiden ja tallialueen asianmukainen puhtaanapito. Päivittäisten askareiden lisäksi tallin pystyssäpito vaatii myös isompia projekteja, joita ei onneksi tarvitse toteuttaa niin usein. Säännöllisiä ja tarpeen mukaan tehtäviä toimia ovat tallialueen, tarhojen, laidunten sekä maastoreittien, maneesin ja kentän kunnossapito sekä hevosten terveydenhuolto, kuten kengitykset, rokotukset, madotukset sekä hampaiden raspaukset. Lisäksi vuosittain toistuviin askareisiin sisältyy kevääseen ajoittuva tallien perinpohjainen siivous, jolloin tallit jynssätään putipuhtaiksi lattiasta kattoon.

Pääasiassa tallin arjen pyörittäminen on tallin omistajan ja työntekijöiden vastuulla, mutta myös hevostenhoitajat ja yksityisten omistajat ovat korvaamaton apu Repolanmäen päivittäisessä elämässä. Hoitajien ja yksityishevosten omistajien tehtäviin voit tutustua tarkemmin täällä.


Päivittäiset tallitoimet

Aamuruokinta aloitetaan noin kello 07:00, kun ensimmäinen aamuvuorossa oleva tallityöntekijä on saapunut paikalle. Hevosten tarhoihin vienti aloitetaan kello 08:00 aikoihin. Kun hevoset on saatu ulos, kaikki karsinat puhdistetaan ja tallia ja sen pihapiiriä siistitään muutenkin niiltä osin kuin tarvetta ilmenee. Kello 10:30-13:30 välille mahtuu hevosten liikutusta, hoitoa ja muuta käsittelyä.

Päiväruokinta aloitetaan kello 14:00 aikoihin, ja hevoset tuodaan ruokinnan ajaksi takaisin sisälle. Hevosten syötyä päiväruokansa (noin kello 15:00) jatkuu hevosten liikutus ja muu hoito. Ne hevoset, joiden kanssa ei touhuta muuta, viedään takaisin tarhoihin ulkoilemaan.

Hevoset tuodaan takaisin talliin klo 21:30 mennessä, jolloin aloitetaan iltaruoan jakaminen. Hevoset saavat yöksi heinää ja vuorossa oleva työntekijä tarkistaa kaiken olevan kunnossa, ennen kuin talli suljetaan yön ajaksi.

Ruokinta

Hevoset ruokitaan kolme kertaa päivässä, ja ruokinta on tallin henkilökunnan vastuulla. Hevoset otetaan ruokinnan ajaksi sisälle. Myös pihaton asukkaat saavat väkirehunsa sisällä pihattotallissa, jonne ne on mahdollista kiinnittää ruokinnan ajaksi.

Tarhaus

Hevosemme ovat päiväsaikaan ulkosalla niin paljon kuin mahdollista. Pihaton asukkaat voivat tietenkin halutessaan olla ulkoilmassa ympäri vuorokauden, ja muut hevoset tarhataan pääsääntöisesti 2-4 hevosen ryhmissä. Katso tarhausjärjestys!


Karsinajaot ja pihaton asukkaat

Päätallin karsinajako

01. Aamu
02. Rambo
03. Prinssi
04. Santtu
05. Indie
06. tyhjä
07. tyhjä
08. Nalle
09. Fiia
10. Sohvi
11. Rölli
12. Ginger
13. Pate
14. Smokey
15. Balius
16. tyhjä
17. tyhjä

Pikkutallin karsinajako

01. Vieger
02. Riina
03. Topaz
04. Safir
05. Pikkis
06. Tango
07. Thunder
08. Andrus
09. Dante
10. Mosse
11. Inkeri
12. tyhjä

Pihaton asukkaat

01. vapaa paikka
02. vapaa paikka
03. vapaa paikka
04. vapaa paikka

Tarhausjärjestys

Tarha nro. 01: tyhjä tarha
Tarha nro. 02: Balius, Ginger ja Prinssi
Tarha nro. 03: Aamu ja Sohvi
Tarha nro. 04: tyhjä tarha
Tarha nro. 05: Inkeri, Mosse ja Thunder
Tarha nro. 06: Fiia ja Nalle
Tarha nro. 07: tyhjä tarha
Tarha nro. 08: tyhjä tarha
Tarha nro. 09: Rambo ja Pikkis
Tarha nro. 10: Riina ja Vieger
Tarha nro. 11: Indie, Safir ja Topaz
Tarha nro. 12: Andrus, Dante ja Smokey
Tarha nro. 13: Santtu ja Tango
Tarha nro. 14: tyhjä tarha
Tarha nro. 15: Pate ja Rölli