Repolanmäen muut eläimet

Repolanmäen arkea sulostuttaa kaviollisten asukkaidemme lisäksi kahden kissan ja yhden koiran hurmaava kolmikko, jonka jäsenet saattaa nähdä käyskentelemässä Repolanmäen alueella hoitamassa omia tehtäviään ja kerjäämässä rapsutuksia. Elikkokolmikkomme ansiosta Repolanmäki on tyystin vapaa kutsumattomista vieraista ja tuholaiseläimistä... tai siis olisi, jos Hurtta ei olisi tuommoinen pehmo. No, onneksi edes kissat ovat tehokkaita saalistajia.

Hurtta on komea ilmestys, jonka nähdessään monet ensimmäiseksi kysyvät, että "onko tuossa sutta mukana?". Koiran kieltämättä susimaisesta ulkomuodosta huolimatta vastaus on ei — Hurtta on ehta sekarotuinen piski, ja vaikka sen perimästä ei olekaan tarkkaa tietoa, niin sutta siellä tuskin kuitenkaan on seassa. Hurtta on nimittäin luonteeltaan kaikkea muuta kuin susimaisen arka ja arvaamaton, ja selväpäisenä ja tottelevaisena tapauksena se tulee toimeen niin ihmisten kuin eläintenkin kanssa. Vaikka Hurtan kumea haukku ja vaikuttavan synkeä olemus karkottavatkin tuntemattomat hämärähammot, ei tästä pojasta ole varsinaiseksi vahtikoiraksi, sillä se ottaa Repolanmäkeen saapuvat ihmiset poikkeuksetta tuttavallisesti vastaan. Hurtan kohteliaan iloinen tervehdys tuleekin pian tutuksi kaikille Repolanmäellä useammin vieraileville.

Tallikissamme Riesa ja Peto auttavat pitämään tallin jyrsijäkannan kurissa, ja lisäksi niiden tehtävänä on sulostuttaa tallin arkea kissamaisen ihastuttavalla olemuksellaan. Varsinkin Riesa-kolli on nimensä mukaisesti usein melkein riesaksi asti tulossa syliin ja paijailtavaksi. Tyttökissa Peto on kaksikosta hieman varautuneempi, mutta sekin nauttii kyllä saamistaan paijauksista, kun hetki on sen mielestä sellaiselle sopiva. Tallikissamme ovat kumpikin maatiaiskissoja ja molemmat ovat leikkautettuja, joten kissanpentuja ei Repolanmäkeen ainakaan tämän kaksikon toimesta ole luvassa.